Kun alat arvostaa itseäsi, maailma alkaa kohdella sinua eri tavalla
Arvostus.
Sana, joka kuulostaa yksinkertaiselta, mutta jonka todellinen merkitys avautuu vasta silloin, kun huomaa eläneensä pitkään ilman sitä.
Olen ollut se, joka antoi enemmän kuin sai. Se, joka selitti muiden käytöstä, joka ymmärsi ja jousti, joka halusi pitää kaiken ympärillä ehjänä, vaikka oma sisin oli jo sirpaleina.
Luulin, että se oli rakkautta.
Luulin, että jos annan tarpeeksi, muutkin antavat.
Jos olen tarpeeksi kiltti, minut huomataan ja minua arvostetaan.
Mutta niin ei käynyt.
Mitä enemmän yritin ansaita arvostusta ulkopuolelta, sitä kauemmas se tuntui pakenevan.
Ja lopulta tajusin, että en ollut koskaan antanut sitä itselleni.
Kun unohtaa oman arvonsa
Moni meistä on oppinut mittaamaan oman arvonsa muiden kautta.
Kuinka paljon olemme hyödyksi.
Kuinka paljon meitä tarvitaan.
Kuinka hyvin suoriudumme.
Mutta sisäinen arvo ei synny tekemisestä.
Se ei riipu saavutuksista, tittelistä, painosta, iästä tai siitä, mitä muut meistä ajattelevat.
Silti me elämme usein niin kuin se riippuisi kaikesta siitä.
Kun oman arvon tunne on hauras, alkaa huomaamattaan tehdä valintoja, jotka vahvistavat sitä tunnetta.
Vetää puoleensa ihmisiä, jotka peilaavat omaa epävarmuutta.
Suostuu asioihin, jotka satuttavat, koska ei usko ansaitsevansa parempaa.
Olen ollut siellä.
Siinä vaiheessa, jossa ei edes tajua, miten syvälle oma vähättely on juurtunut.
Siinä vaiheessa, jossa kehu tuntuu oudolta ja epäilyttävältä, ja kritiikki menee suoraan sisimpään.
Itsearvostus ei ole äänekästä
Se ei ole itsensä korostamista, eikä jatkuvaa vakuuttelua siitä, että on hyvä.
Se on hiljaista varmuutta.
Tunne siitä, että riittää.
Se näkyy siinä, miten puhuu itselleen.
Siinä, miten kohtelee kehoaan ja mieltään.
Siinä, miten antaa itselleen anteeksi sen, mitä ei vielä osaa.
Kun alkaa arvostaa itseään, alkaa myös huomata, kuinka kovaa on joskus ollut.
Miten monta kertaa on vaatinut itseltään enemmän kuin keneltäkään muulta.
Miten monta kertaa on jättänyt itsensä viimeiseksi.
Ja jossain kohtaa se ei enää tunnu oikealta.
Kun alat puhua itsellesi lempeämmin
Sisäinen puhe on kuin taustamusiikki.
Se soi koko ajan, vaikka emme aina kuule sitä tietoisesti.
Jos sävel on täynnä arvostelua ja moitetta, elämä alkaa kuulostaa raskaalta.
Mutta kun sävel muuttuu lempeämmäksi, koko maailma muuttuu mukana.
Huomasin sen ensin pienissä hetkissä.
Siinä, etten enää sanonut “tyhmä minä”, kun unohdin jotain.
Siinä, että kiitin itseäni siitä, että olin yrittänyt, vaikka en onnistunut.
Siinä, että aloin katsoa peiliin ilman tarvetta korjata kaikkea, mitä näin.
Se ei tapahtunut yhdessä yössä.
Mutta vähitellen aloin huomata, että keho rentoutui.
Ajatukset eivät olleet enää yhtä teräviä.
Hiljalleen sisälle tuli rauha.
Kun alat arvostaa itseäsi, alat vetää puoleesi toisenlaista energiaa
Maailma peilaa meille sitä, mitä uskomme ansaitsevamme.
Jos sisäinen puhe on täynnä epäilyä, vetää helposti puoleensa ihmisiä, jotka vahvistavat sitä.
Mutta kun alkaa todella arvostaa itseään, tapahtuu jotain kaunista.
Sellaiset tilanteet, jotka ennen tuntuivat normaaleilta, alkavat tuntua vääriltä.
Sellaiset ihmiset, joiden seurassa joutui selittelemään itseään, alkavat tuntua etäisiltä.
Ja sitten tulevat ne, joiden läsnä ollessa on kevyt olla.
Ne, jotka näkevät sinut sellaisena kuin olet, eivätkä yritä muuttaa sinua.
Ne, joiden kanssa voi olla hiljaa ja silti ymmärretty.
Arvostus alkaa vetää puoleensa arvostusta.
Kun kohtaat itsesi arvolla, alat nähdä sen saman heijastuvan ympärilläsi.
Itsearvostus ei sulje muita ulkopuolelle
Moni pelkää, että jos alkaa arvostaa itseään, se tekee ylpeäksi tai etäiseksi.
Mutta todellinen arvostus tekee ihmisestä lempeän.
Kun tietää oman arvonsa, ei tarvitse todistella sitä kenellekään.
Kun tuntee oman rajansa, ei tarvitse puolustaa sitä jatkuvasti.
Se on rauhaa, joka näkyy tavassa olla.
Katseessa, jossa on pehmeys.
Sanavalinnoissa, joissa ei ole kiirettä olla oikeassa.
Siinä, miten kuuntelee toisia ilman tarvetta muuttaa heitä.
Itsearvostus on hiljaista voimaa, joka tuntuu ympärillä.
Sitä ei tarvitse huutaa, se vain on.
Kun alat todella arvostaa itseäsi
Elämä muuttuu.
Ei kerralla, vaan vähitellen.
Alat huomata, että et enää lähde mukaan tilanteisiin, jotka ennen veivät voimat.
Et suostu enää vähempään kuin siihen, mikä tuntuu oikealta.
Et selittele rajoja, etkä pyydä anteeksi sitä, että tarvitset omaa tilaa.
Alat tehdä päätöksiä rauhasta käsin, et pelosta.
Alat tunnistaa, milloin sydän sanoo kyllä ja milloin ei.
Alat luottaa siihen, että se tunne riittää.
Ja kun alat kohdella itseäsi arvolla, elämä alkaa kohdella sinua samalla tavalla.
Ihmiset muuttuvat, tilanteet muuttuvat, energia ympärillä muuttuu.
Ei siksi, että maailma olisi äkkiä parempi, vaan koska sinä katsot sitä uusin silmin.
Arvostus on paluu kotiin
Kun ymmärrät, ettei sinun tarvitse enää ansaita paikkaasi, alat hengittää vapaammin.
Et odota, että joku muu antaa sinulle luvan olla se, joka olet.
Et vertaile itseäsi, etkä yritä juosta kenenkään varjoa kiinni.
Sinä vain alat olla.
Ja siinä olemisessa on jotain rauhoittavaa.
Jotain, mikä palauttaa sinut takaisin omaan keskukseen.
Ehkä arvostus ei olekaan opittava taito, vaan palaamista siihen, mikä on ollut sinussa aina.
Ehkä sinun ei koskaan puuttunut mitään – ehkä olit vain unohtanut katsoa itseäsi oikein.
💫Kun alat arvostaa itseäsi, alat vetää puoleesi elämää, joka vastaa sitä arvoa.
Ja silloin mikään ulkopuolinen ei voi enää murentaa sitä, minkä olet löytänyt sisältäsi.